Tänään luotsasin pienryhmämme matkanjohtajan ominaisuudessa saarireissulle Phi Phin ja Khai Islandin suuntaan puolipilvisen sään saattelemana. Kohteet olivat jo tuttuja, mutta saarten maisemia ihailee mielellään toistekin sekä veden päällä että alla.
Maya Beachin uusinta oli rankka pettymys. Viime kerralla pikaveneitä oli rannassa vain muutama, ja Hollywood-rainasta tuttu ranta loisti upeudellaan. Nyt rantaa tuskin näki parinkymmenen muskelipaatin takaa, ja rantahiekkaan jättivät jälkensä sadat turistijalat. Tästäkin paratiisista on kohta jäljellä enää vain muisto. Kateeksi käy Leonardo Di Paprikaa, kun sai rauhassa näillä marikoilla vajehtia.
Tällä kertaa pääsimme piipahtamaan myös Phi Phi Lehin sisäisellä laguunilla, sillä vesi oli viime reissua korkeammalla. Perussettiin kuului myös lipuminen Viking Caven ohi. Jotkut uskalikot keräävät korkeasta tippukiviluolasta pääskysenpesiä kiinalaisravintoloihin linnunpesäkeiton tarpeiksi. Varpuja ja pääskysen sylkeä lilluvassa liemessä, silivuplee. Pesien keräily on erittäin vaarallista puuhaa, mutta niistä maksettava tähtitieteellinen kilohinta lisää kummasti paikallisten veikkagustafssonien motivaatiota.
Monkey Island oli tällä kertaa nimensä veroinen. Viimeksi ainoa nähty apina oli vähäkarvainen ruvaslahtelainen, mutta nyt sentään oli jo karvaisempiakin serkkupoikia oksilla roikkumassa. Hyvin näyttivät kavereille banaanit maistuvan. Jopa niin, että nuorimmat hurjapäät tulivat veneeseen asti evästä etsimään.
Phi Phi Donin tutun Long Beachin maisemissa nautitun lounaan jälkeen suunnattiin iltapäiväksi Khai Islandille. Oppaamme Mr. Ein (Dr. No?) kanssa jutustellessa tuli selväksi, että päivän keli olisi otollinen haiden näkemiseen. Aamulla lähikaupasta ostetussa vedenalaisessa kertakäyttökamerassa oli vielä rutkasti kuivaa ruutia, joten olin jo melkein maski naamalla ja putki huilussa menossa jordaaniin ennen kuin liippari ehti karahtaa rantahiekkaan.Ei siis hai, laulaa Iron Maiden. Ei näkynyt haikaloja vaikka olisi Kello-Pentin luupilla tiiraillut. Monenmoista muuta särkeä, sinttiä, siiliä, merimakkaraa ja korallinkötkälettä kyllä. Jossain vaiheessa syvemmällä snorklatessa tunsin oikeassa jalassani kookkaan pyrstön hipaisun, mutta en nähnyt ympärilläni sen aiheuttajaa. Lähin snorklaaja oli yli 50 metrin päässä. Tuli aika jännä fiilinki, ja kummasti teki mieli lähteä pikkuhiljaa rantaan päin... Täytyy lähettää filmi vaikka Myanmariin tai muuhun kehitysmaahan (Agfanistan? Kodakia?) ja katsoa millaisia koekuvia sain pinnan alla poksauteltua.
Niin sujahti viimeinen päiväni tällä reissulla virvoittavien vetten tykönä. Edessä oli jälleen reissurepun pakkaus ja aamulla lähtö kohti Bangkokia, jossa Asku kuulemma viettää hilpeää maanantaita ärhäkän ruokamyrkytyksen kourissa. Tiistain tehtävänä lieneekin löytää saksalaisia yrttejä sisältävää ja sisäisesti hivelevää hirvilimpparia, jotta saadaan äijä takaisin ruotuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti