Viisumiblues

22.2.08

Päivän missio oli lähteä kärttämään 60 päivän turistiviisumiin pidennystä viranomaisilta, jotta koko 69 päivää kestävän reissun voisi oleskella maassa ilman hankaluuksia. Teoriassa viisumin pidennys pitäisi onnistua käden käänteessä, mutta thaimaalainen byrokratia toimii joskus hieman toisella tavalla. Askulla meni viisumisavotassa Bangkokissa melkein neljä tuntia. Läksin koettamaan onneani Phuket Towniin.

Juuri kun olin todennut, että kameran akku on finaalissa ja että tänään ei sitten otettaisikaan tunnelmakuvia thaimaalaisesta kaupunkielämästä, paikallisbussin kuljettaja teki yllättävän stopin Phuket Townin laitamalle ja osoitti sormellaan ostospaikkojen suunnan. Muutama reppureissarityttö olisi suurine kantamuksineen halunnut matkustaa bussiasemalle saakka, mutta kuskin mukaan se olisi maksanut vielä toisen lipun verran. "50 baht or you can walk. Only two kilometres." Tytöt ottivat suivaantuneina kapsäkkinsä ja nousivat autosta. Luikahdin välistä talsimaan helteisille kaduille.

Olin piipahtanut Phuket Townin keskustassa kerran aiemmin pikavisiitillä, mutta paikka oli oikeastaan tuiki tuntematon. Päätin kysyä tietä Robinsonin tavaratalolle ja alkaa suunnistaa siitä. Paikalliset neuvot olivat kuitenkin sen verran suurpiirteisiä, että aikani tallattuani kävin pokkaamassa kartan lähimmän hotellin respasta. Ulko-ovelta nappasin moottoripyörätaksin, joka nakkasi minut Robinsonin kulmille 40 bahtilla. Matkalla satuin näkemään säkällä Immigration Officen tienviitan. Sinne olisi päästävä viisumin pidennystä mankumaan.

Samalla kun tungin kitusiini maksankajauttajalounasta eli erään monikansallisen riistäjän kakkapihvisämpylää ja suolakyllästettyjä syöpäperunoita elintarvikevärijuoman kera (hävettää), tiirailin pummaamastani kartasta Immigration Officen sijaintia. Se näytti olevan kävelymatkan päässä. Ja ei kun töppöstä toisen eteen.

Teräsmieslogolla varustettu t-paitani oli jo mukavassa marinadissa, kun laahustin +35 asteen helteessä vajaat pari kilometriä läppäri olalla Immigration Officelle. Sisällä oli onneksi mukavan viileää - mutta ei yhtään virkailijaa. Pari muuta asiakasta odotteli pitkästyneen näköisenä tuoleilla. Kummallista. Täyttelin kaavakkeet valmiiksi ja istuin odottelemaan. Vajaan puolen tunnin kuluttua alkoi virkailijoita valumaan takahuoneesta, mutta työnteko ei kiinnostanut. Meikkailua, papereiden turhaa plaraamista, Windows-pasianssia...

Asiakkaitakin alkoi tulla tauon aikana ovista ja ikkunoista. Ihme meininkiä. Vihdoin viittä yli yksi takahuoneesta tuli konttorin pomo, ja virkailijoihin tuli eloa. Oli vissiinkin ollut ruokatunti, jonne kaikkien on tietenkin päästävä yhtä aikaa, eikä hommia aloiteta ennen kuin pomo käskee. No, niinhän se on meilläkin.

Konttoripomo vilkaisi papereitani ja komensi virastorakennuksesta ulos ja pihan toiselle puolelle ottamaan kopiot passista, viisumista ja maahantulokortista. Ei auttanut kuin kipittää. Kopioreissun jälkeen taas odotettiin, kunnes konttoripomo nappasi passini, viisumini ja paperini, löi niihin leimat ja käski taas odottamaan.

Mikä ihme siellä maksaa? Kaikki ennen minua ja suurin osa minun jälkeeni tulleista asiakkaista olivat jo saaneet passinsa takaisin. Ok, tunnustan, että ajoin sen liikenneympyrän väärään suutaan Karonilla, ja että poliisi nuhteli kypärän ja ajokortin puuttumisesta Cha-amissa. Ja sillä apinain kuningas -lipsautuksella Krabilla tarkoitin Kaarle XVI Kustaata, enkä kuuna päivänä herjaisi Thaimaan kuningasta... No niin, tulihan se passi sieltä vihdoin. Ja pidennetyn viisumin kera. Kop khun khap! Nyt äkkiä etsimään nettikahvila ja laittamaan läppäri tulille. Iltamyöhällä tekemäni työt olisi jo pitänyt palauttaa toimistolle...

Illalla menin tsekkaamaan Phuket Blues Rock Festivalin ensimmäistä festaripäivää Karon Hiltonin Arcadia-puistoon. Meininki oli vaisu, ja yksi painava osasyy selvisi juontajan jutustellessa yleisölle toisen bändin esiinnyttyä: Thaimaan vaalien takia hotelleissa ja ravintoloissa ei myytäisi koko viikonloppuna alkoholia. Ja kun festari oli Hiltonin alueella niin a'vot. Juontaja kehottikin reilusti ottamaan omat oluet mukaan. Kiva kun nyt kerroit! Juontaja oli tuskin ehtinyt mainita, että "alkuhätään tässä lavan edessä olisi pari lavaa ilmaista Changia..." kun kuhina alkoi. Meikäläisellä oli yhtä hyvä lähtöpaikka kuin Ralf Schumacherilla viime kauden F1-kisoissa, joten jäin tietenkin nuolemaan näppejäni.

Pitkin hampain ryystetyn sitruunasoodan ja kolmen bändin jälkeen läksin tuk-tukilla kämpille. Phuketissa soi blues.