Kesälentsu ei hellitä. Yö meni nokkaa niistäessä ja moskiittoverkon kanssa puljatessa. Aamun olo oli tosi dukkoinen ja Askullakin tuntui olevan samaa liikenteessä. Päätettiin yksissä tuumin olla vielä yksi "sairaslomapäivä" Rock Sand Resortissa eikä lähteä sinkoilemaan ja muuttamaan majaa vielä minnekään. Aamulla oli vesi korkealla. Rock Sandista ei enää noin vain rantoja pitkin lähdettykään, sillä siinä missä eilen pystyi illalla kävelemään kuivin jaloin oli nyt yli napaan asti vettä. Riippuu tietysti, millä korkeudella kelläkin napa on. Ihmisten ilmoille piti korkean veden aikaan kulkea hilpeää reittiä, joka kiemurteli pitkin kallion reunoja ja rakennusten väleihin viritettyjä lankkuja. Välillä reitti kulki baarien, majoitusliikkeiden ja hieromalaitosten halki ja jatkui taas toisella puolen "pitkospuina".
Lampsittiin nuhaneninemme aamupalalle White Sands Beachin keskustaan ja heti perään paikalliseen apteekkiin, jossa seven-up-teekkariksi ristimämme farmaseuttisetä näytti mallia miten homma hoidetaan. Heitin kengät ulos (apteekkiin ei sitten mennä kengät jalassa, eikö äiti opettanut?), astuin tupaan, osoitin vuotavaa klyyvariani ja sanoin "flu". Seven-up-teekkari hymyili ja sanoi: "Ok, something for the running nose", ja kysyi heti perään, että onko räkä kirkasta, vihreää vai keltaista. Tä? Hölmistyin hieman, mutta sain kakaistuksi, että kirkastahan se. Seven-up-teekkari käännähti kannoillaan hyllyyn päin ja kysyi, että "drowsy or non-drowsy?" Että mitä? "Non-drowsy", vastasin. Nukuttavat nuhalääkkeet ne tästä vielä puuttuivat. Setä silpaisi paketista listan nappeja tiskiin ja käski heittää niitä huiviin pari päivässä. Jaha. Kaksi euroa, kiitos. Vastaus nokkavuoto-ongelmaan tuli kuin apteekin hyllyltä.
Näin se homma etenee - diagnoosi ja lääkkeet samasta mestasta.Pikku flunssa ei tietenkään estä rannalla loikoilua ja parin singhan nauttimista. Rojahdettiin Askun kanssa Rock Sandin viereisen hippipaikan rottinkisiin riippumattoihin ja maisteltiin yhdet viileät. Eipä sattunut pilvipäivää tänäänkään, eikä oikein räntääkään sadellut. Maa oli tosin valkoisena. Nimittäin sokerinhienosta rantahiekasta, joka tarjosi mainion alustan koko iltapäivän kestäneeseen lojumiseen.
Juuri ennen auringonlaskua - joka siis on noin iltakuuden maissa - läksin kävelemään koko White Sands Beachin päästä päähän. Matkan varrelle sattui hyviä fotoilupaikkoja, sekä muutama mielenkiintoisen oloinen ravintola.
Bongasin kävelyllä biitsin ykköspaikan eli Sabay Barin, jonne menimme pian porukalla ottamaan huikopalaa. Puoli kahdeksan maissa paikka oli lähes tyhjillään, vaikka pöytiä ja rannalle levitettyjä "kirvestyynyjä" pikkupöytineen oli runsaasti tarjolla. Läksimmekin siis nauttimaan jälkiruokadrinkit läheiseen mukavannäköiseen rantabaariin. Drinkkilista herätti hilpeyttä. Tilasin perinteisemmän kaavan mukaan Mojiton, kun Asku puolestaan täräytti pöytään Christer Pettersson Specialin, sillä olimmehan juuri kiroilleet rannalla olevaa valomainosta, jossa oli ruokalista köttbullareineen ruåttiksi. Ja gräddsås päälle. Perkele.
Jonkin ajan kuluttua kuljimme uudestaan Sabay Barin ohitse, ja ihmetys oli suuri. Äsken vielä autiolta näyttänyt paikka oli tupaten täynnä ihmisiä. Rockbändi veivasi cover-settiään ravintolan viereen rakennetulla stagella ja ihmiset istuskelivat rannalla syöden, juoden ja tulitaiteilijoiden esityksistä nauttien. No perskeles. Ahteria santaan, kunnon noja kirvestyynyyn ja singhat sekä shisha pöytään! Ai jai. Tuijottelin vieraisiin pöytiin ja huomasin naapureiden nautiskelevan kiehtovaa kesäjuomaa pilleillä suoraan ämpäristä... Pian tietysti meilläkin oli samanlainen tilauksessa. Tarjoilija kippasi sankoon rutkasti jäitä, kokonaisen Sangsom-rommipullon, colaa ja kirsikaksi kakun päälle
vielä pikkulekan jytäkkää Red Bullia. Pillit perään ja silivuplee. Mummon marjaämpärin kokoinen rommikola koko pöytäseurueelle, kuusi euroa kiitosh. Taisimme kerätä kummeksuvia katseita, kun muissa pöydissä ämpärissä oli pillejä puolenkymmentä, ja meillä vain kaksi... Siinäpä se sitten ilta vierähtikin ämpärintyhjennyksen, shishan ja livemusiikin parissa. Eikä muuten kesälentsu enää painanut.Ilta sai kuitenkin dramaattisen käänteen, kun kaksi alkuasukasta säntäsi sotamaalauksissa luoksemme. Riekkuivat kuin rantapirut, posmottivat villisti ja leuhottivat keihäillään. Aikansa siinä tökkivät ja räksyttivät, emmekä oikein tohtineet ryhtyä voimatoimiin. Juuri kun murjaanit näyttivät hieman jo tokenevan enimmästä virtapiikistään, nappasivat ryökäleet Askun
mukaansa keihäillä uhaten ja hävisivät Ko Changin viidakkoon kuin pieru Saharaan. Sillä keinon. Tätähän reissumme juuri kaipasikin. Busmannit roudaavat toverin jungleen. Pimeään viidakkoon oli kuitenkin turha lähteä kaveria etsimään, ja kun Ko Changilla on vielä kobriakin tavallista enemmän eivätkä pitkävartiset kontiot sattuneet matka-askiin, päätimme aloittaa etsinnät vasta aamun sarastaessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti